Avoimet työpaikat

Haemme nyt MLL:n Lapin piiriin Rovaniemelle MLL:n arvot omakseen tuntevaa

TOIMINNANJOHTAJAA

Toiminnanjohtajana vastaat MLL:n toimintaperiaatteiden mukaisen operatiivisen toiminnan johtamisesta ja varmistat järjestön perustehtävän toteutumisen Lapin alueella sekä toimit esimiehenä piirin toimihenkilöille. Toimit MLL:n piirin edustajana eri verkostoissa sekä vastaat piirin vaikuttamistyön ja viestinnän onnistumisesta.

Teet yhteistyötä piirihallituksen, jäsenyhdistysten, keskusjärjestön ja sidosryhmien kanssa. Toiminnanjohtajana vastaat taloushallinnosta ja resursseista sekä arvioinnista ja raportoinnista piirihallitukselle ja rahoittajille.

Tehtäviisi sisältyy toimintaympäristön seuraamista ja toiminnan kehittämistä yhdessä piirihallituksen ja piirin työntekijöiden kanssa. Ensimmäisen kahden vuoden aikana työsi sisältää paljon myös kouluttajan tehtäviä. Työ edellyttää joustavuutta työajoissa ja matkustusvalmiutta. Tarjoamme innostavan ja aktiivisen työ-ympäristön koko maan kattavassa MLL-verkostossa, järjestössä, jonka toimintaa arvostetaan ja johon luotetaan.

Odotamme: ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta esimiestyöstä, taloushallinnosta ja järjestötoiminnasta, hyvää viestintä-, vuorovaikutus- ja esiintymisvalmiuksia sekä paineensietokykyä, kielitaitoa, verkostoitumiskykyä, innostavaa, joustavaa ja kehittävää työotetta.

Arvostamme: tutkintoa, johon sisältyy tai jonka lisäksi on hankittu opintoja käyttäytymis- ja yhteiskuntatieteistä, osaamista järjestöavustusten ja -rahoitusten hakemisesta ja raportoinnista sekä kokemusta kouluttajana toimimisesta ja vapaaehtoistyöstä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan syys-lokakuussa 2019. Noudatamme 4 kk koeaikaa.

Hakemus palkkatoivomuksineen ja CV pyydetään lähettämään yhtenä PDF-tiedostona viimeistään 20.6.2019 sähköpostitse osoitteeseen arja.saarento@outlook.com

Tiedusteluihin vastaa:

MLL:n Lapin piirin puheenjohtaja Arja Saarento 
s-postitse: arja.saarento@outlook.com 
tai puhelimitse 040 562 4954: 10.-18.6. klo 18 – 20.