Hae mukaan toimintaan

Tulisitko avuksi perheelle?

Haluatko antaa aikaasi alle kouluikäisen lapsen perheelle, joka kokee tarvitsevansa arkeen piristystä, tukea ja aikuista juttuseuraa? MLL:n Lapin piiri kouluttaa vapaaehtoisia perhekummeja lapsiperheille kasvotusten ja etäyhteyksien avulla tehtävään tukemiseen. Oletko sinä yksi heistä?

Milloin perhekummia tarvitaan?

Perhekummi voi olla avuksi esimerkiksi kun

  • perheen sukulaiset tai ystävät asuvat kaukana
  • perhe kaipaa vahvistusta vanhemmuuteen (esim. nuoret vanhemmat)
  • perheeseen odotetaan tai siihen on vasta syntynyt ensimmäinen lapsi
  • vanhemmat kokevat itsensä yksinäisiksi tai väsyneiksi
  • perheen elämäntilanne tuo mukanaan haasteita vanhemmuuteen tai parisuhteeseen (esim. toisen vanhemman matkatyö)

Miten käytännössä?

Perhekummin ja perheen suhteen lähtökohtana on vapaaehtoinen ja tasavertainen kumppanuus. Perhe voi hakea perhekummia itse tai esimerkiksi terveydenhoitajan ohjaamana. 

Perhe ja perhekummi sopivat yhdessä MLL:n ohjaajan kanssa suhteen kestosta ja tavoitteista, jotka lähtevät aina perheen tarpeista. 

Perhekummi ja perhe tapaavat tavallisesti kerran viikossa tai joka toinen viikko, muutaman tunnin ajan. Perhekummi voi myös toimina etänä videopuheluiden välityksellä kerran pari viikossa. MLL:n ohjaaja on taustatukena koko suhteen ajan ja järjestää perhekummeille säännöllisiä tapaamisia.



Mitä perhekummi tekee?

Perhekummin tehtävänä on tukea vanhemmuutta. Vapaaehtoinen perhekummi kulkee perheen rinnalla arjessa, olematta kuitenkaan lastenhoitaja, kodinhoitaja, terapeutti tai muu ammattilainen. Perhekummi keskustelee, kuuntelee ja on mukana perheen tavallisissa puuhissa. Tapaaminen voi olla perheen kotona tai yhdessä voidaan mennä vaikkapa vaunulenkille, leikkipuistoon tai ruokakauppaan.



Sovinko minä perhekummiksi?

Jos olet luotettava, auttamisesta kiinnostunut ja valmis sitoutumaan noin vuodeksi, voit sopia perhekummiksi. Voit käydä monimuotoisen perhekummikoulutuksen, jonka jälkeen MLL haastattelee sinut. MLL pyytää kaikki kiinnostuneet haastatteluun. Lisäksi perhekummit saavat MLL:lta säännöllistä ohjausta.

MLL:n perhekummilta edellytetään sitoutumista vapaaehtoistoiminnan eettisiin periaatteisiin, joiden mukaan vapaaehtoinen toimii aikuisen roolissa, vapaaehtoistoiminta ei korvaa ammattilaisen työtä ja vapaaehtoinen on vaitiolovelvollinen.




Kysymykset koulutuksesta ja Perhekummitoiminnasta:

Hankepäällikkö ja kouluttaja 

Jonnamari Kentala

jonnamari.kentala@mll.fi

040-434 1222