MLL Lastenhoitoapu 50V
2.4.2024
MLL:n lastenhoitoapu tukenut lapsiperheitä jo 50 vuoden ajan
Hoitotoiminta sai alkunsa 70-luvulla, kun perheet, joissa molemmat vanhemmat kävivät palkkatöissä kodin ulkopuolella, kaipasivat tukea lastenhoidon järjestämiseen. Jo 50 vuoden ajan MLL:n hoitajat ovat mahdollistaneet vanhempien työssä käymisen, opiskelun, askareiden hoitamisen ja oman ajan, kun vanhemmat ovat halunneet hetkeksi hengähtää.
Lastenhoitotoimintaa on nykyään yhdeksän piirin alueella ympäri Suomen. Lapin piirin alueella lastenhoitoapua on tarjolla Inarissa, Kittilässä, Rovaniemellä ja Sodankylässä. Olemme aloittamassa toiminnan myös Torniossa ja lisäksi välitämme hoitajia myös Kuusamossa.
Piirit rekrytoivat, välittävät, kouluttavat ja ohjaavat hoitajia. Perhe voi jättää tilauksen välityksen hoidettavaksi tai hakea itse alueensa vapaita hoitajia MLL:n lastenhoitoavun varausjärjestelmässä (eLastenhoito.fi). Tämä mahdollistaa hoitajan löytymisen myös iltaisin ja viikonloppuisin, kun hoitajavälitys on suljettu. Perhe toimii MLL:n välittämän hoitajan työnantajana.
50 hyvää syytä - olla ja tilata MLL:n hoitaja
25 syytä tilata MLL:n hoitaja
1. Koulutus Kaikki MLL:n hoitajat ovat lastenhoitokurssin käyneitä tai sosiaali- , terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia tai loppuvaiheen opiskelijoita.
2. Helppous Voit tilata hoitajan osoitteesta eLastenhoito.fi tai puhelimitse alueesi hoitajavälityksen kautta.
3. Rentous Saat itsellesi levähdystauon.
4. Vastuullisuus Kaikilta hoitajilta on tarkistettu rikosrekisteriote.
5. Parisuhdeaika Treffi-iltojen mahdollistaja!
6. Erityisyys Hoitajista löytyy myös lisäkoulutuksia käyneitä osaajia lasten erityistarpeita varten (esim. nepsy/diabetes).
7. Avoimuus Lapset pääsevät tutustumaan uusiin ihmisiin.
8. Edullisuus Hoitajien palkka on 10€/h ja pyhäpäivinä 20€/h.
9. Tarpeellisuus Saat enemmän aikaa arjen asioiden hoitamiseen.
10. Uni Päiväunien mahdollistaja!
11. Työllistäminen Autat muita tarjoamalla hoitajille töitä ja työkokemusta.
12. Stressittömyys stressitasot laskevat.
13. Kokemus Kaikilla MLL:n hoitajilla on kokemusta lastenhoidosta joko työharjoittelun tai muun työkokemuksen kautta.
14. Lahja Hyvä isän- tai äitienpäivälahja. <3
15. Verkossa Rekisteröityminen eLastenhoito-järjestelmään, järjestelmän käyttö ja hoitajien välitys on maksutonta.
16. Harrastaminen Mahdollistaa omia harrastuksia.
17. Leikkikaverit Lapset ilahtuvat uusista leikkikavereista. :)
18. Vaitiolovelvollisuus Hoitajilla on vaitiolovelvollisuus lasta ja perhettä koskevissa asioissa.
19. Luotettavuus Kaikki hoitajat on haastateltu sosiaalialan ammattilaisen toimesta ja todettu soveltuviksi työhön.
20. Terveys Pääset ilman lapsia lääkäriin.
21. Läsnäolo Jaksat olla enemmän läsnä lapsille, kun saat itse välillä omaa aikaa.
22. Pitkäaikaisuus Mahdollisuus myös pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen: hoitaja voi luoda vahvan ja luottamuksellisen suhteen lapsiin.
23. Tasapainoilu Lastenhoitoapu voi auttaa työn ja perhe-elämän välillä tasapainoittelussa.
24. Kotitalousvähennys Saatat olla oikeutettu kotitalousvähennykseen lastenhoidon kustannuksista (lisätietoja verohallinnon sivuilta).
25. Historia MLL:lla on 50-vuoden kokemus lastenhoitoavun järjestämisestä.
25 syytä toimia MLL:n hoitajana – hoitajat kertovat!
26. Mukavuus Lasten kanssa leikkiminen on mukavaa.
27. Heittäytyminen On hienoa heittäytyä lapsen kanssa hassuttelemaan ja hupsuttelemaan. Kyllä siinä arjen murheet unohtuu.
28. Palkitsevuus Palkitsevinta on luottamussuhteen rakentuminen pala palalta pienen ihmisen kanssa.
29. Arvostus Olen usein kokenut myös olevani tärkeä tuki vanhemmille, varsinkin hoitaessa pientä vauvaa ja/tai sairasta/vammaista lasta.
30. Monipuolisuus Hoitajana toimiminen on hyvä näköalapaikka ihmisten erilaisuuteen.
31. Joustavuus Aikataulut ovat vaihtelevia ja saa itse räätälöidä itselleen sopivimmat työrupeamat.
32. Pienet varpaat Hoivavietin omaavana on ihana, kun hoivaviettiä voi purkaa lapsosten hoitoon.
33. Tuki takana Tarvittaessa pystyn olemaan MLL:n työntekijään yhteydessä, jos tulee ongelmatilanteita.
34. Naurun määrä Lasten naurua ja iloa on mukava katsoa.
35. Kouluttautuminen Saan osallistua maksutta mielenkiintoisiin koulutuksiin.
36. Virkeys Saan arkeeni virkistystä oman palkkatyön lisäksi toimiessani lasten kanssa.
37. Kehittävyys Hoitajana toimiminen kehittää sosiaalisia taitoja, ennakointikykyä sekä kykyä kantaa ja ottaa vastuuta.
38. Tärkeys Hienoa, kun voin auttaa vanhempia, joilla ei ole tukiverkostoa lähellä.
39. Lapsiperheet Haluan auttaa lapsiperheitä. Omasta kokemuksesta tiedän, miten vaativaa lapsiperhearki on.
40. Merkityksellisyys Työ on antanut elämääni kaipaamaani sisältöä eläköidyttyäni varsinaisesta työstäni.
41. Elämäntilanne Työ sopii monenlaiseen elämäntilanteeseen, sillä voit itse päättää, milloin ja paljonko teet töitä.
42. Ilo Hoitokertojen jälkeen tulee yleensä hyvä mieli ja sellainen olo, että tekee mieluista hommaa.
43. Innostavuus Työ on innostavaa ja kivaa.
44. Haastavuus Hoitajana toimiminen kehittää ja haastaa juuri sopivasti ja usein löytää myös itsestään uusia puolia.
45. Luottamus Työn paras palkinto on se, kun sama perhe pyytää aina uudestaan hoitajaksi.
46. Rikkaus On rikkautta päästä osaksi lasten maailmaan ja kuulla mitä ihmeellisimpiä juttuja heillä on kerrottavanaan.
47. Leikkimielisyys Hoitajana tapaa erilaisia lapsia ja pääsee leikkimään monenlaisia leikkejä, hassuttelemaan ja heittäytymään.
48. Vaihtelevuus Minua motivoi hoitajana toimimisessa se, ettei yksikään eteen tuleva keikka ole samanlainen.
49. Vaihtoehto Työ on tarjonnut loistavan väylän palata kevyesti entiseen (hoitajana päiväkodissa) ammattiin.
50. Unelmat Hoitotyöstä saadulla palkalla voin toteuttaa unelmiani - viimeksi ruskareissu Lapissa.
MLL:n lastenhoitoavun historia
1970-luvun alussa päivähoidon järjestäminen oli suuri kysymys. Äitien lisääntyvä palkkatyö herätti kysymyksen sairaiden lasten päivähoidosta. Vanhemmat eivät voineet viedä sairasta lasta päivähoitoon, mutta lapsen sairaus ei myöskään oikeuttanut palkalliseen poisjäämiseen töistä. MLL pyrki vastaamaan näihin lapsiperheen haasteisiin, ja MLL:n lastenhoitoapu käynnistettiin vuonna 1974. Liitto linjasi tällöin kannanotossaan seuraavasti: ”Koska lasten sairastuminen on usein kausiluontoista, on luotava tarvittaessa käytettävissä oleva hoitajarengas. Kyseinen joukko voi muodostua esimerkiksi eläkeläisistä, perheenemännistä ja opiskelijoista. Heidät tulee myös valmentaa hoitamaan sairasta lasta.”
Vuonna 1979 liiton työvälityslupa laajeni, jonka myötä hoitorengastoiminta vihdoin vakinaistui. Sairastuneen lapsen hoitajien lisäksi se sai nyt välittää muitakin tilapäisiä lastenhoitajia. Ensimmäisenä vuonna välityksiä oli 117 kappaletta, ja osastoissa hoitajia koulutettiin jatkuvasti lisää. Liittoon tukioppilastoiminnan yhteydessä tutustuneet nuoret osoittautuivat innokkaiksi lastenhoitajiksi.
MLL:n lastenhoitotoiminnan käytänteet ovat muuttuneet 70-luvulta, mutta toiminnan ydin on pysynyt samana tähänkin päivään asti; se helpottaa lapsiperheiden arkea ja auttaa jaksamista.
Lähde: Kotioja, Eeva (2020). Hyvän lapsuuden rakentajat. Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1920–2020. Siltala.